Tapahtumakalenteri

-

Maanantai 29.5.2017

Kaupunginvaltuuston kokous29.5.2017
Valtuuston kokous Jyväskylän kaupungintalolla klo 18. Tervetuloa seuraamaan kokousta paikan päälle tai netin välityksellä! Yhteys ja esityslista löytyvät sivuilta www.jkl.fi/hallinto/valtuusto

Maanantai 5.6.2017

Uuden valtuuston ensimmäinen kokous5.6.2017
Kokous pidetään klo 18 kaupungintalolla. Uudessa valtuustossa on entiseen tapaan 67 jäsentä, joista 29 on uusia. Valtuutettujan nimet löydät täältä.  Ensimmäisessä kokouksessa päätettään keskeisimmistä luottamushenkilövalinnoista sekä kokousaikatauluista. Esityslista on luettavissa edellisen viikon keskiviikosta lähtien sivuilla www.jkl.fi ja kokousta voi myös seurata netin kautta.

Torstai 8.6.2017

Opastettuja yleisökierroksia8.6.2017 - 26.8.2017

Kesän opastetut yleisökierrokset tutustuttavat Jyväskylässä Alvar Aallon pääkaupunkiin, kaupungin asuinalueisiin ja 180-vuotiaaseen Jyväskylään

Jyväskyläläisiä ja Jyväskylässä matkailevia kesäisin ilahduttaneet opastetut yleisökierrokset käynnistyvät jälleen 8.6. ja jatkuvat elokuun lopulle saakka. Kaupungin 180-juhlavuoden ja Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi Jyväskylän kaupunki tarjoaa tänä vuonna kierrokset yleisölle poikkeuksellisesti maksuttomina. Kierrokset toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän matkailuoppaat ry:n, Jyväskylän seurakunnan ja Keski-Suomen Tanssin Keskuksen kanssa. 

Oma kylä tutuksi

Tulevan kesän kierroskokonaisuuden teemana on ’oma kylä tutuksi’. Aikaisemmilta vuosilta tuttujen teemojen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu tänä vuonna myös useita uusia kierrostuttavuuksia. Kaikkiaan kesän kattauksesta löytyy 27 opastuskierrosta, joista 18 on kävelykierroksia ja yhdeksän bussikierroksia.

Kävelykierrosten osalta teemoja on viisi: tutut Seminaarinrinteen ja Älylän kiehtovia kortteleita, Tourujoen tienoon tarinoita, Hautakivien kertomaa sekä uudet Jyväskylää Alvar Aallon pääkaupunkina tutuksi tuovat Aalto andante ja KoeAalto. Jälkimmäisessä Aallon arkkitehtuuria lähestytään liikkeen avulla tanssitaiteilija Helena Ratisen ohjaamana.

Bussikierrosten osalta teemoja on neljä ja ne kaikki ovat uusia: Alvar Aallon arkkitehtuuriin syventyvä Aalto bravo, Jyväskylä 180 vuotta sekä kaupungin historiaan, asuinalueisiin ja tarinoihin sukeltavat Kukkulakaupunki Jyväskylä ja Järvikaupunki Jyväskylä. Kaksi kesän opastuskierroksista toteutetaan myös englanninkielisenä, Aalto andante -kävelykierrokset ke 26.7. ja ke 2.8.

Tarkemmat tiedot ja kuvaukset kesän opastuskierroksista löytyvät Visit Jyväskylän verkkosivuilta osoitteesta: http://visitjyvaskyla.fi/hyva-tietaa/opastetut-kierrokset/kesan-2017-yleisokierrokset . Uudet kierrokset ovat jatkossa tilattavissa ympäri vuoden Jyväskylä-infossa sijaitsevasta matkailuneuvonnasta.

Lipuista ja osallistujamääristä

Yleisökierroksille oikeuttavat liput on noudettava etukäteen Jyväskylä-infon matkailuneuvonnasta, Asemakatu 7. Liput ovat saatavilla 1.6. alkaen (ei puhelin- tai ryhmävarauksia). Matkailuneuvonta on avoinna ma-pe 10-17 ja la 10-15. Kävelykierroksille mahtuu mukaan 30 henkilöä/kierros ja bussikierroksille 49 henkilöä. Alarajaa osallistujamäärän suhteen ei ole, eli kierrokset toteutetaan osallistujamäärästä ja säästä riippumatta.

 ------------

KOOSTE KESÄN 2017 OPASTUSKIERROKSISTA

8.6.                KoeAalto (vetäjänä tanssitaiteilija Helena Ratinen) 10.6.              Kukkulakaupunki Jyväskylä (bussikierros) 10.6.              Järvikaupunki Jyväskylä –kierros (bussikierros) 28.6.              Aalto andante

1.7.                Jyväskylä 180 vuotta (bussikierros)

3.7.                Seminaarinrinteen ja Älylän kiehtovia kortteleita

5.7.                Aalto andante

6.7.                Hautakivien kertomaa

6.7.                Aalto Bravo (bussikierros)

10.7.              Seminaarinrinteen ja Älylän kiehtovia kortteleita

12.7.              Aalto andante

13.7.              Hautakivien kertomaa

17.7.              Seminaarinrinteen ja Älylän kiehtovia kortteleita 19.7.              Aalto andante 20.7.              Hautakivien kertomaa

22.7.              KoeAalto (’Aallon arkkitehtuuria liikkeen näkökulmasta’, tanssitaiteilija Helena Ratinen)

24.7.              Seminaarinrinteen ja Älylän kiehtovia kortteleita

25.7.              Aalto Bravo (bussikierros) 26.7.              Aalto andante (englanninkielinen) 27.7.              Jyväskylä 180 vuotta (bussikierros)

27.7.              Hautakivien kertomaa

28.7.              Tourujoen tienoon tarinoita

2.8.                Aalto andante (englanninkielinen)

4.8.                Tourujoen tienoon tarinoita 19.8.              Jyväskylä 180 vuotta (bussikierros)

26.8.              Kukkulakaupunki Jyväskylä (bussikierros)

26.8.              Järvikaupunki Jyväskylä –kierros (bussikierros)

Perjantai 18.8.2017

KD:n puoluekokous18.8.2017 - 19.8.2017
Kristillisdemokraattien puoluekokous pidetään vuonna 2017 Seinäjoella. Kokouksessa mm. valitaan puolueen puheenjohtajat, puoluevaltuusto sekä käsitellään puolueen linjauksia. Lisätietoja www.kd.fi

Maanantai 28.8.2017

Kaupunginvaltuuston kokous28.8.2017

Kaupunginvaltuuston kokous pidetään klo 18 Jyväskylän kaupungintalolla. Esityslista luettavissa ja kokous seurattavissa sivuilta www.jkl.fi. Tervetuloa myös paikan päälle seuraamaan kokousta!

KD:n jäsenille avoin valtuustoryhmän kokous klo 16.30 kaupunginkellarissa kokoushuone Tyrmässä.

Lauantai 9.9.2017

RistiAalto - Kristityt politiikassa9.9.2017

RistiAalto on keskusteleva tilaisuus kahvilamaisessa ympäristössä. Syksyn ensimmäisessä illassa pohditaan kristityn ja politiikan suhdetta. Mukana mm. Marika Visakorpi.

Jyväskylän Helluntaiseurakunta 9.9. klo 16.

Maanantai 25.9.2017

Kaupunginvaltuuston kokous25.9.2017

Kaupunginvaltuuston kokous pidetään klo 18 Jyväskylän kaupungintalolla. Esityslista luettavissa ja kokous seurattavissa sivuilta www.jkl.fi. Tervetuloa myös paikan päälle seuraamaan kokousta!

KD:n jäsenille avoin valtuustoryhmän kokous klo 16.30 kaupunginkellarissa kokoushuone Tyrmässä.

Lauantai 30.9.2017

Naisten tapahtuma30.9.2017
Tapahtuma naisille 30.9. klo 13-17 Jyväskylän Vapaaseurakunnassa teemalla Hän käänsi sen hyväksi. Mukana mm. Maija Lock, Kirsti Saari, Marika Visakorpi. Kahvitarjoilu.

Maanantai 30.10.2017

Kaupunginvaltuuston kokous30.10.2017

Kaupunginvaltuuston kokous pidetään klo 18 Jyväskylän kaupungintalolla. Esityslista luettavissa ja kokous seurattavissa sivuilta www.jkl.fi. Tervetuloa myös paikan päälle seuraamaan kokousta!

KD:n jäsenille avoin valtuustoryhmän kokous klo 16.30 kaupunginkellarissa kokoushuone Tyrmässä.

Maanantai 27.11.2017

Kaupunginvaltuuston kokous27.11.2017

Kaupunginvaltuuston kokous pidetään klo 16 Jyväskylän kaupungintalolla. Esityslista luettavissa ja kokous seurattavissa sivuilta www.jkl.fi. Tervetuloa myös paikan päälle seuraamaan kokousta!

KD:n jäsenille avoin valtuustoryhmän kokous klo 15 kaupunginkellarissa kokoushuone Tyrmässä.

Torstai 30.11.2017

Perusturvalautakunnan kokous30.11.2017
Perusturvalautakunnan kokous klo 15. Esityslista luettavissa viikkoa ennen sivuilta www.jkl.fi.

Lauantai 2.12.2017

Puhutaan maahanmuutosta2.12.2017
puhutaan_maahanmuutosta.jpeg

Maanantai 11.12.2017

Kaupunginvaltuuston kokous11.12.2017

Kaupunginvaltuuston kokous pidetään klo 18 Jyväskylän kaupungintalolla. Esityslista luettavissa ja kokous seurattavissa sivuilta www.jkl.fi. Tervetuloa myös paikan päälle seuraamaan kokousta!

KD:n jäsenille avoin valtuustoryhmän kokous klo 16.30 kaupunginkellarissa kokoushuone Tyrmässä.

Torstai 25.1.2018

Perusturvalautakunnan kokous25.1.2018
Perusturvalautakunnan kokous klo 15. Esityslista luettavissa viikkoa ennen sivuilta www.jkl.fi.

Maanantai 12.2.2018

Kaupunginvaltuuston kokous12.2.2018