Blogi

Vaalit ohi, mutta kiirettä pitää

Perjantai 31.10.2008 klo 23.30

Ensimmäinen viikko kuntavaalien jälkeen on mennyt vilskeessä. Ryhmäkokousten, luottamuspaikkaneuvottelujen, tuleviin asioihin perehtymisen sekä sähköpostin parissa on vierähtänyt monena iltana useampi tunti. Viikko on ollut myös täynnä iloisia kohtaamisia, kun onnittelijoita on tullut vastaan milloin missäkin. Rohkaisevaa on ollut myös kuulla, miten moni haluaa muistaa rukouksissa. Se on tärkeintä taustatyötä!

Tänään käytyjen luottamuspaikkaneuvottelujen jälkeen suunnistin vähän toisenlaisiin ympyröihin Kids´Action Nightiin Huhtaharjun koululle. Vapaaseurakunnan järjestämä lastentapahtuma oli saanut jälleen toista sataa lasta liikkeelle. On ilo, että voimme tarjota heille säännöllisesti toiminnantäyteisen illan ja mahdollisuuden kuulla hyviä uutisia kaikkia lapsia rakastavasta Jumalasta. Meitä aikuisia ja nuoria on tapahtumassa auttelemassa useita kymmeniä. Mopin varressakin on mielekästä palvella ( :

Kommentoi kirjoitusta.

Kiitollisena suuresta luottamuksesta!

Keskiviikko 29.10.2008 klo 0.26

Eletään toista päivää vaalien jälkeen. Olen erittäin kiitollinen ja otettu saamastani luottamuksesta 852 äänestäjältä (tarkistuslaskenta toi yhden äänen lisää)! Kiitokset teille/heille jokaiselle!

Suuri luottamus tuo mukanaan suuren vastuun. En ole omalla asiallani, vaan satojen ihmisten asialla. Parin päivän aikana olen saanut lukuisia onnitteluviestejä ja kannustuksia; ja jälkimmäisiä tuli runsaasti myös ennen vaalipäivää. Se on ollut todella rohkaisevaa ja innostaa tarttumaan työhön! 

Suurempia katkoja tässä tosin ei ole ollutkaan, kun vanhat luottamuselimet ovat toimineet koko ajan. Uusi valtuusto ja hallitus aloittavat poikkeuksellisesti jo ensi viikolla työskentelynsä. Loppuvuoden on siten toiminnassa kaksi valtuustoa ja hallitusta. Toinen luo uutta ja toinen päättelee vanhaa. Loppuvuosi tulee siten olemaan kiireistä aikaa.

Toivon yhteydenpitoa kuntalaisiin myös vaalien välillä. Joten ottakaa rohkeasti yhteyttä vaikka näiden sivujen välityksellä Jyväskylän asioista!

Kommentoi kirjoitusta.

Kuluttajavirasto puuttui väkivaltaan mainonnassa

Tiistai 21.10.2008 klo 21.19

Yllätyin positiivisesti lukiessani jokunen päivä sitten lehdestä Kuluttajaviraston puuttuneen kolmen yrityksen mainontaan. Kaikissa oli kyse väkivallan käytöstä mainonnan välineenä. Joukossa oli aseliike, silmälasiliike ja makeistehdas.

Tähän asti väkivallan käyttöön mainonnassa on puututtu erittäin kehnosti. Itse tein keväällä mm. Mainonnan eettiselle neuvottelukunnalle kantelun Huippumalli haussa ohjelmasta, jonka mainoksessa paiskattiin mallikandidaattia ilmassa kohti kanveesia ja sysittiin kyynärpäällä. Kyseessä oli kuulemma symbolinen tai vastaava ilmaisu, jolla ei ollut väkivaltaan liittyvää tarkoitusta. Kuitenkin mainonnan eettisissä säännöissä kielletään väkivallan käyttö mainonnassa. Todettakoon, ettei puuttumisellakaan olisi ollut suurta vaikutusta, kun lausunto annettiin vasta paljon koko mainoskampajan päättymisen jälkeen. Sen sijaan kuluttajavirastolla on keinot puuttua mainontaan halutessaan välittömästi.

Lienevätkö viimeaikaiset tapahtumat saaneet viranomaiset heräämään vai mikä, mutta on hyvä, että Kuluttajavirasto on nyt tarttunut asioihin. Vielä parempi, jos yritykset itse ymmärtäisivät jättää kaiken ihmisarvoa halventavan markkinoinnin automaattisesti pois valikoimista. Tämä aika tarvitsee positiivisia, elämää tukevia viestejä. Siinä voivat yrityksetkin tehdä paljon - ja vielä omaksi edukseen. 

Kommentoi kirjoitusta.

Kaupunkilaisten juttusilla kävelykadulla

Lauantai 18.10.2008 klo 23.06

Jo useina lauantaina olemme olleet kävelykadulla KD:n teltalla monien muiden puolueiden kanssa. Porkkanat ovat maistuneet ja kaupunkilaisten kanssa on vaihdettu ajatuksia.

Ihmisten tapaaminen ja mielipiteiden kuuleminen on erittäin tärkeää. Vaikka kaikista asioista emme olisikaan samaa mieltä, on palautteen saaminen paikallaan. Tänään eräs rouva esitti myös epäilynsä siitä, ovatko päättäjät vieraantuneet kansan arjesta. Vaikka kuntatasolla en usko näin vielä kovin pahasti käyneen, on tässäkin kuitenkin tärkeä muistutus meille ehdokkaille. Jos tulemme valituiksi johonkin luottamustehtävään, on yhteys erilaisten ihmisten arkeen tuikitärkeää päätöksenteon pohjaksi.

Kommentoi kirjoitusta.

Päihdehaitat saatava alenemaan

Keskiviikko 15.10.2008 klo 23.02

Eilissäpäivänä NYTKIS eli naisjärjestöt yhteistyössä järjesti Terveyspalvelut Uudessa Jyväskylässä -aiheisen paneelin A-salilla demarinaisten ystävällisestä kutsusta.

Keskustelussa nousi monia tuttuja haasteita esiin yhtenä niistä päihteiden aiheuttamat terveyshaitat. 

Päihdeongelmiin puuttumisen ja niiden ennaltaehkäisyn olisi vihdoin ja viimein realisoiduttava myös enemmän sanoista tekoihin. Päihteiden aiheuttamat kustannukset monilla aloilla ovat todella suuret, inhimillisistä tragedioista puhumattakaan. Silti esim. anniskelun rajoittaminen ei näytä saavan juurikaan tuulta taakseen. Sairaanhoitaja Eira Snellman nosti esiin paneelissa myös sen, ettei perusterveydenhuollossa ole tällä hetkellä  ollenkaan riittävästi aikaa puuttua tähän puoleen, vaikka alkoholivaivat tulevat vastaan entistäkin useammin. Henkilöresurssista on siis myös kyse, samoin kuin toki kaikenlaisesta syrjäytymisen ehkäisystä.

Hyviä esimerkkejä löytyy jo järjestöpuolelta. Esim. Katulähetyksen porrasmallinen työpajatoiminta onnistuu houkuttelemaan hyvinkin alhaisella kynnyksellä kokeilemaan työntekoa. Kokeilu voi johtaa harjoitteluun ja edelleen pidempään työsuhteeseen. Positiivinen kehä on monen kohdalla alkanut ja muuttanut elämän suunnan.  

Tarvitsemme yhteistä aivoriihtä käytännön toimien miettimiseksi päihdehaittojen vähentämiseksi. Haastankin tulevat valtuutetut talkoisiin vastuullisen alkoholipolitiikan puolesta!

1 kommentti .

Turkin presidentti Jyväskylässä

Perjantai 10.10.2008 klo 23.48

Turkin presidentti Abdullah Gul vieraili Jyväskylässä 9.10. pitämässä Martti Ahtisaari luennon. EU:ta käsittelevässä puheessaan hän kertoi maansa kehittyneen monella lailla ja piti yhteisiä arvoja EU:n kanssa yhtenä tärkeänä perusteena Turkin liittymiselle EU:hun.

Kehitystä on varmasti tapahtunut monilla sektoreilla. Valitettavasti yhteisissä arvoissa on vaan aika paljon toivomisen varaa ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden saralla. Kurdien asema on vähintäänkin kiistanalainen. Myös kristittyihin on kohdistunut aivan viime vuosina vakavaa väkivaltaa ja häirintää, josta esimerkkinä kolmen raamattukaupan työntekijän murhaan johtanut, selkeästi suunniteltu teko. Ikävintä asiassa on se, että myös viranomaiset ja julkinen sana on paikka paikoin ollut tukemassa kristittyjen häirintää. Edellä mainitun tapauksen oikeuskäsittelyyn liittyi myös kyseenalaisia piirteitä.

Kristityksi kääntyminen Turkissa voi valitettavasti edelleen merkitä jopa hengenvaaraa. Tällaista toimintaa ei EU:n piirissä ole syytä hyväksyä missään tapauksessa. 

Kirjoitukseni tästä aiheesta viime vuodelta löydät "kirjoituksia" -sivun "uskonnonvapaus" -alasivulta.   

Kommentoi kirjoitusta.

Bussiliikenne ahtaalla

Sunnuntai 5.10.2008 klo 19.07

Joukkoliikenne on ollut esillä useina päivinä lehdistössä sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Jyväskylän paikallisliikenteen matkustajamäärät ovat kasvaneet tänä vuonna jopa 10 %. Tämä on todella hienoa.

Samanaikaisesti kuitenkin 61 % kyselyyn vastanneista on tyytymättömiä paikallisliikennejärjestelyihin Jyväskylässä. Syynä ovat hinnat, reitit ja aikataulut sekä bussien meluisuus.

Uudessa Jyväskylässä joukkoliikenteen kehittäminen on tärkeä tavoite. Sekä liikenteen sujuvuuden että ilmastonmuutoksen takia julkisen liikenteen käyttöä pitäisi saada lisättyä.

Valitettavasti valtion toimet näyttävät tekevän tämän tavoitteen entistäkin haasteellisemmaksi. Valtion budjetissa ollaan vähentämässä joukkoliikennetukia ja suurten kaupunkien uudet satsaukset näyttävät kohdistuvan vallan vain eteläiseen Suomeen. Tämä on kovin outoa politiikkaa näinä kalliin polttoaineen ja päästöjen vähentämistavoitteen aikana. Hallituksen tai viimeistään eduskunnan tulisi ehdottamasti tarkistaa linjauksia tältä osin ja  ohjata tasapuolisemmin tukea joukkoliikenteelle. Kuntien ja yritysten kukkarolle asiaa ei voida pelkästään jättää. 

Kommentoi kirjoitusta.