Blogi

Rohkea nainen Sudanista

Perjantai 27.11.2009 klo 22.43


Poliisi pidätti Lubna Husseinin ja 12 muuta naista heinäkuussa Khartumissa ravintolassa. Naisia syytettiin säädyttömyydestä, koska he olivat pukeutuneet housuihin. Sudanin laki kieltää siveettömän pukeutumisen, mutta ei määrittele sitä sen tarkemmin. Kymmenen pidätetyistä naisista ruoskitaan muutaman päivän sisällä, mutta Hussein säästyy ruoskimiselta asianajajansa ansiosta.

Saatat muistaa pienen uutisen tästä asiasta viime kesältä. Tapauksen saaman julkisuuden ansiosta sudanilaiset ovat havahtuneet huomaamaan, miten poliisi sortaa naisia. Pelkästään viime vuonna Khartumin alueella pidätettiin 43.000 naista siveyspykälän perusteella. Hussein itse on taistellut jo vuosia naisten oikeuksien puolesta. Housuepisodista hän on kirjoittanut kirjan (40 raipaniskua housujen vuoksi) ja on parhaillaan Ranskassa, jossa se julkaistaan. Sudanin viranomaiset eivät ole asiasta yllättäen innostuneet eikä Hussein tiedä, milloin voi palata Sudaniin.

Husseinin tarina on hieno esimerkki siitä, miten vain rohkeudella ja peräänantamattomuudella pitkät vääristymät voivat korjaantua. Taistelu saattaa olla pitkä, kuten Marthin Luther Kingillä ja monella muulla, mutta se on taistelun arvoinen. Housujen lisäksi moni muukin asia kaipaa korjausta, ei vähiten tyttöjen ympärileikkaus. Sudanin naiset ansaitsevat tukemme tasa- ja ihmisarvoisen elämän puolesta. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini