Blogi

Mistä lapsille vaatteita?

Lauantai 27.2.2010 klo 23.00


Tänään, jos kohta jonkun kerran aikaisemminkin, tulivat puheeksi vaikeudet lasten vaatteiden ostossa. Ei - tällä kertaa ei ole kysymys liian kalliista hinnoista tai edes tuotteiden valmistusmaasta. Kyse on siitä, ettei lapsille ja nuorille tahdo löytyä kelvollisia kuoseja ja malleja.

Tavallisen juhlamekon löytäminen voi osoittautua ylen vaikeaksi. Sen sijaan valikoimaa löytyy milloin mistäkin kohtaa vallan kireistä tai lyhyistä vaateparsista. Napapaidat lienevät onneksi jo väistyneet trendien kärjestä, mutta pääkalloja löytyy vielä. Mitä mahtaa liikkua sellaisen suunnittelijan päässä, joka koristaa aivan pikkulapsenkin vaatteita pääkalloilla? En tosin ymmärrä kyseistä koristusta vaatteissa ylipäätään.

Pikkuprinsessoille soisi kauniita mekkoja ja iloisen värisiä ja kuvioisia lasten vaatteita. Lapsilta ei saisi viedä lapsuutta "pikkupimu" -tyyppisillä trendeillä, jotka voivat antaa myös väärän kuvan siitä, mitkä asiat kuuluvat lapsuuteen ja mitkä eivät. Niin ikään herkässä kasvun vaiheessa oleville nuorille suunnatut muotitrendit ovat usein tarpeettomasti seksuaalisuutta korostavia. Vaatesuunnittelijoilla ja muodin luojilla on melkoinen vastuu.  


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini