Blogi

Kohti puoluekokousta

Maanantai 26.8.2013 klo 19.10

Puolueilla on tapana pitää puoluekokouksia joka toinen vuosi. Kristillisdemokraateilla tuo hetki on tällä viikolla. Puoluekokous on merkittävin areena käydä keskustelua puolueen linjasta mahdollisimman suurella joukolla, minkä lisäksi kokouksessa valitaan puolueen puheenjohtajat sekä käsitellään mm. jäsenjärjestöjen aloitteita.

Tällä kertaa ohjelmassa on puolueen linjapaperin hyväksyminen, jossa päätetään eri politiikan sektoreiden päälinjoista tuleville parille vuodelle. Mielenkiintoisia ja jännittäviäkin vaiheita luvassa. Poliittiset katsaukset tulevat myös www.kd.fi sivuille luettaviksi. Mikäli ihmeitä ei tapahdu, olen kokouksen ensimmäisenä puheenjohtajana ja kaksi muuta puheenjohtajaa ovat puikoissa myös.

Kommentoi kirjoitusta.