Blogi

Rakentavaa oppositiopolitiikkaa toivoen

Keskiviikko 9.12.2015 klo 21.35

Eduskunnan keskustelut vaikuttavat nykyään entistäkin repivämmiltä. Opposition tehtävänä parlamentarismissa on varmasti haastaa hallitusta, mutta parhaiten se onnistuu, jos toimitaan rakentavasti eikä repien. Varsin usein tuntuu siltä, että osan oppositiosta tavoitteena on ensisijaisesti mitä ankarammin ja keksiliäimmin sanakääntein moittia hallitusta tai sen yksittäistä ministeriä. Runsaasti aikaa annetaan moitteille siitä, miksi teette niin taikka näin, mutta vähemmän sille, että esitettäisiin parempi ratkaisumalli. Epäilläänpä välillä asianomaisten ministerien tarkoitusperiäkin. En kuitenkaan oikein jaksa uskoa, että kukaan eduskuntaan päässyt on sinne mennyt aikomuksenaan tuhota Suomen talous, työllisyys tai joku muu sektori, kuten jopa on annettu ymmärtää. Siitä voidaan toki olla eri mieltä, millä keinoilla asia pitäisi hoitaa ja kuinka hyvin siinä on onnistuttu. 

Hallitus kaipaa sparrausta, mutta koko parlamentarismi kärsii jos käytetään valtavasti energiaa toisten alinomaiseen ja suhteettomaksikin paisuvaan moittimiseen. Eduskunnan arvovallalle olisi myös eduksi se, että pyrittäisiin kaikin puolin asialliseen ja rakentavaan toimintaan. 

Kristillisdemokraatit eivät ole lähteneet alinomaisen moittimisen tielle, vaan panostaneet rakentavien vaihtoehtojen esittämiseen. Kysymyksiä - tiukkojakin - esitetään kun sille on aihetta, mutta hallituksen esityksiä voidaan myös kannattaa, jos parempaa vaihtoehtoa ei ole esittää. Olisi toivottavaa, että hyvät esitykset saisivat tukea riippumatta siitä kuka tai minkä puolueen edustaja ne esittää. Kunnanvaltuustoissa tämä toimiikin onneksi usein paremmin, koska samanlaista hallitus-oppositio asetelmaa ei ole.  

Kommentoi kirjoitusta.