Blogi

Demokratia ei ole itsestäänselvyys

Lauantai 12.6.2021

Olemme jälleen kerran avointen ja vapaiden vaalien äärellä. Suomessa vaaleja on välillä siinä määrin tiuhaan, että vaaliväsymystäkin voi esiintyä. Demokratia ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, ei Euroopassakaan. Olen paljon miettinyt niin Venäjän kuin Valko-Venäjän tilannetta, joissa vapaista vaaleista ei ole tietoa. Ensinmainitussa oppositiotoimintaa ollaan luokittelemassa äärijärjestöksi ja sen keulakuva on vähintäänkin kyseenalaisilla perusteilla istumassa vankilassa. Jälkimmäisessä kansa on jo kuukausia protestoinut ja vaatinut vapaita vaaleja ja samalla elänyt pelossa. Sadat ovat joutuneet pidätetyksi, nöyryytetyksi ja jopa kidutetuksi vankilassa tämän varsin oikeutetun vaatimuksen johdosta. 

Noin 10 vuotta sitten olin Valko-Venäjällä silloisen puolueen puheenjohtajamme Päivi Räsäsen kanssa tukemassa sikäläisen kristillisdemokraattisen puolueen perustamista osallistumalla perustamiskokoukseen. Kokous oli järjestyksessään jo muistakaakseni toinen tai kolmas ja senkin jälkeen on pidetty vastaavia kokouksia. Miksi? Koska viranomaiset eivät rekisteröitymistä suostu hyväksymään vaikka kaikki laissa vaaditut seikat olisi täytettykin. Sama on koskenut muita oppositioryhmiä. Rekisteröitymisiä ei ole sallittu ja rekisteröimätön toiminta on ollut kiellettyä. Valkovenäläiset maksavat kovaa hintaa siitä, että haluavat maahansa demokratiaa.

Suomessa ei ole näin. Vaalit ovat vapaat ja demokraattiset ja kansa saa aivan aidosti valita, ketä se haluaa äänestää. Jyväskylässäkin on yli 600 ehdokasta, joten on mistä valita. Kristillisdemokraateilla on myös hyvä 42 ehdokkaan joukko, josta toivottavasti voit löytää oman ehdokkaasi tai kenties jo olet löytänytkin. 

Tärkeintä on kuitenkin arvostaa demokratiaa niin paljon, että äänestää. Vain sinä voit käyttää sinun äänesi ja kertoa sillä minkälaisia asioita, arvoja tai henkilöä kannatat. Lähdetään kaikki äänestysikäiset uurnille!IMG-20210605-WA0004.jpg

 

Kommentoi kirjoitusta.