Blogi
Hoitoketjujen pullonkauloihin tartuttavaTiistai 1.4.2025 klo 10.32 HOITOKETJUJEN PULLONKAULOIHIN TARTUTTAVA Sari Kokko otti kantaa (SJL 26.3.) epätarkoituksenmukaisessa hoitopaikassa jonottamisesta aiheutuviin kustannuksiin ja inhimilliseen kärsimykseen. Asia on juuri näin ja se on tunnistettu myös valtuustotasolla. Aluevaltuusto hyväksyi tämän vuoden budjetin käsittelyn yhteydessä Kristillisdemokraattisen ryhmän puolesta esittämäni ponnen, joka kuului seuraavasti: "Aluevaltuusto edellyttää, että neljännesvuosikatsausten yhteydessä sille raportoidaan jonotilanteista hoidon tarpeen mukaisen jatkohoitopaikan löytymisessä erikoissairaanhoidon, alueellisen osastotoiminnan ja asumispalveluiden välillä sekä jonoista mahdollisesti aiheutuneista kustannuksista." Ponnen taustalla on saadun palautteen herättämä huoli siitä, että potilaat joutuvat odottamaan tarkoituksenmukaista hoitopaikkaa usein hoidontarpeeseensa nähden väärässä ja yleensä kalliimmassa hoitopaikassa. Erikoissairaanhoidosta jonotetaan perusterveydenhuollon osastolle tai sieltä ikäihmisten palveluasumiseen. Ensimmäinen raportti asiasta on odotettavissa seuraavassa valtuuston kokouksessa. Faktatiedon pohjalta aluevaltuuston tuleekin arvioida, kaipaako järjestelmämme muutoksia ja miten sujuvan hoitoketjun pullonkaulat saataisiin purettua. On syytä epäillä, että osittain tähän liittyvät myös viime aikoina julkisuudessa olleet ”kuljetusrallit”, joissa mm. ikäihmisiä on viety milloin minnekin osastolle varsin kauaskin kotipaikkakunnaltaan, koska paikkaa lähempää ei ole löytynyt. Jopa saattohoitovaiheessa oleva potilas on saattanut päätyä osastolle kauas läheisistään. Näin ei saisi olla. Kokonaisuuden saaminen toimivaksi ei varmasti ole aivan yksinkertaista, mutta sekä taloudellisista että inhimillisistä syistä johtuen parempaan on päästävä. Marika Visakorpi-Kemppainen |