Omana ajatuksenani on jo vuosia ollut se, että kaavoituksen pitäisi toteutua Jyväskylässä niin, että paitsi asumisen ja yrittämisen tarpeet toteutuvat, myös viihtyisyys ja luonnonläheisyys muistetaan. Paljon on kaavoja, joissa nämä asiat on onnistuttu yhdistämään. Samalla on kuitenkin todettava, että useita kaavoja on myös hyväksytty tarpeettoman tiiviinä, jolloin sekä viihtyisyys että luonnonläheisyys ovat kärsineet.

Lukuisissa kaavoissa olenkin käyttänyt puheenvuoron siitä, ettei rakentaminen siten, että ikkunoista avautuu näkymä lyhimmillään 8 metrin päähän naapuritalon seinään (tai ikkunoihin) ole toivottava ratkaisu. Toki joku voi sellaisestakin tykätä, mutta kovin monen unelma se omassa kodissaan tuskin on. Emme elä Hong Kongissa eikä tarpeettoman ahtaasti rakentaminen yleensä lisää viihtyisyyttä. Jossain määrin ymmärrettävää on, että kaupungin keskustaa rakennetaan tiiviimmin ja myös taloyhtiöt itse ovat hakeneet tontilleen hyvin tiivistä lisärakentamista, mutta joku tolkku pitäisi tässäkin olla ja välillä näitä ratkaisuja on esitetty myös muualle taajamiin. Myös omakotitkonttien tulisi olla sen kokoisia, että jonkinlaiselle pihallekin jää tilaa. Kannatan sinänsä täydennysrakentamista, mutta en tarpeettoman ahdasta rakentamista. Rehellisesti on myönnettävä, että valitettavasti en useinkaan ole saanut kovin paljon kannatusta näille ajatuksilleni. 

Toinen tärkeä aspekti on luonnonläheisyys. Se tarkoittaa sekä ns. kaupunkivihreää eli puita ja istutuksia talojen pihoilla että toisaalta lähiluontoa kuten lähimetsiä, puistoja ja myös laajempia puisto/metsäalueita. Aittovuoreen Tammirinteelle kaavoitetun omakotitaloalueen yhteydessä keskusteltiin erityisen paljon luontoarvoista aktiivisen kansalaisvaikuttamisenkin johdosta. Olinkin useiden muiden kanssa kannattamassa kaavan palautusta ja palautuksen jälkeen kaava hyväksyttiin sittemmin alueellisesti suppeammassa ja luontoarvot paremmin huomioon ottavassa muodossa. Sittemmin siitä on tosin valitettu. Tämän käsittelyn yhteydessä nostin esiin ajatuksen muutamissa kaupungeissa toteutetuista keskuspuisto -tyyppisistä ratkaisuista ajatellen paitsi Aittovuoren myös Laajavuoren ja Sippulanniemen metsäalueita. Olipa titteli mikä tahansa, on katsottava, että erityisesti nämä em. hienot isommat metsäalueet säilyvät yleiskaavassa kokonaisuudessaan virkistyskäytössä ja luontokohteina, eikä niistä enää leikellä palasia rakentamiseen. Alustavat tiedot yleiskaavasta vaikuttavat tältä osin lupaavilta. 

Omakotitonttien osalta olisi myös huolehdittava siitä, että niitä on tarjolla väljempinä esim. maaseutumaisemmista osista kaupunkia. Valtuustossa onkin keskusteltu useita kertoja siitä, että maaseutumaisemmatkin osat kaupunkia ovat nimenomaan vetovoimatekijä niille, jotka haluavat asua väljemmin. Keskustan ja Kristillisdemokraattien esityksestä tämä tuli otetuksi mukaan myös kaupungin nykyiseen strategiaan. 

Viimeisenä huomiona kaavoituksesta nostaisin vanhan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan säilyttämisen. En ajattele, että joka ikinen rakennus olisi aikakautensa tyypillinen rakennuskohde ja siksi välttämättä säilyttämisen arvoinen, mutta valitettavan monia aidosti kulttuurihistoriallisesti arvokkaitakin kohteita on pantu maan tasalle tai päästetty sellaiseen kuntoon, että korjaaminen on jo lähes mahdotonta. Viime mainitusta valitettava  tuore esimerkki on Åströmin alueen kaava, jonka valtuuston enemmistö päätyi hyväksymään, vaikka se tulee mitä ilmeisimmin tarkoittamaan 1800-luvun pihapiirin ja rakennuskannan lopullista menettämistä kun tontille tulee kerrostaloja. En voinut kaavaa hyväksyä etenkään kun selvisi, että omistajat eri vaiheissaan ovat jättäneet hoitamatta rakennuksen suojelumerkinnöistä huolimatta. Sen sijaan hyvä esimerkki rakennushistoriasta huolehtimisesta on Cygneus -koulun remontointi ja päätyminen jälleen koulukäyttöön siihen vuokralle tulleelle Krisilliselle koululle. 

Tiivistetysti haluan siis edistää kaavoitusta, jossa mukana ovat sellaiset arvot kuin viihtyisyys, luonnonläheisyys ja ympäristön ja kulttuurihistorian huomioon ottaminen. Luontoarvojen ja kaavoituksen tarpeiden välinen punninta on haastavaa eikä optimaalista ratkaisua aina löydetä. Se punninta on kuitenkin aina tehtävä ja kyettävä kestävästi perustelemaan.