Kirjoitus seksuaalirikoksista

21.01.2019

Keskisuomalainen 21.1.2019

SEKSUAALIRIKOKSET SYYNISSÄ

Seksuaalirikokset ovat puhuttaneet ja pöyristyttäneet viime viikkoina. Oulun tapahtumat ovat kerrottujen tietojen perusteella poikkeuksellisia sekä epäiltyjen että tekojen määrän vuoksi.

Valitettavasti seksuaalirikoksia on kuitenkin ollut omassakin maakunnassamme jo pitkään paljon. Vuodesta 2012 lähtien seksuaalirikosepäilyjä on poliisin tilastojen mukaan ollut Keski-Suomessa kahta vuotta lukuunottamatta yli 200/vuosi. Lapsen seksuaalisina hyväksikäyttöepäilyinä näistä kirjattiin viime vuonna 94. Luku oli muutaman matalamman vuoden jälkeen taas lähtenyt nousuun, mutta merkillepantavaa on, että vuosina 2011-2014 liikuttiin yli 100 tapauksen määrissä.

Useissa tapauksissa saman henkilön epäillään syyllistyneen useampaankin seksuaalirikokseen, jotka ovat voineet tapahtua samalla menettelyllä tai erillisissä tilanteissa. Seksuaalirikoksista epäiltyjä oli viime vuonna Keski-Suomessa 153, joista ulkomaan kansalaisia 41. Viimevuosina erityisesti netin rooli on korostunut teoissa: lapsia houkutellaan seksuaalissävytteisiin keskusteluihin, kuvien tai videoiden lähettämiseen ja tapaamisiin.

Vaikka kaikki epäillyt teot eivät johda syytteeseen tai tuomioon näytön riittämättömyyden vuoksi, ovat määrät suuria.  Suunta pitäisi saada pysyvään laskuun. Seksuaalirikos on syvästi henkilöön kohdistuva teko, jolla voi olla hyvin pitkäaikaisia vaikutuksia.  

Eduskunnassa on vireillä lakeja sekä rangaistusten koventamiseksi että karkotusprosessien helpottamiseksi. Päämäärä on kannatettava. Seksuaalirikoksia koskeva luku olisi tosin parempi uudistaa kerralla eikä tipoittain kuten nyt on tapahtunut. Myös raiskauksen määritteleminen suostumuksen puutteena on lähdössä valmisteluun.  

Ulkomaalaistaustaisten tekijöiden osuus on kiistatta suurempi kuin heidän osuutensa väestöstä muutoin. Karkotus- ja kansalaisuuskysymysten lisäksi tulee kiinnittää erityistä huomiota mm. turvapaikanhakijoiden perehdyttämiseen rikoslain keskeisiin säännöksiin ja niiden noudattamisen tärkeyteen sekä tehtävä selväksi naisten ja lasten tasavertainen asema.

Jotta rikosten määrää saataisiin vähenemään, on myös kantasuomalaisten rikoksentekijöiden joukossa tapahduttava asennemuutosta. Kuten #metoo kampanja osoitti, on jo asioiden näkyväksitekemisellä iso vaikutus asenneilmapiiriin. Myös lasten ja nuorten kanssa on tärkeää keskustella turvataidoista.

Suomi on edelleen maailman turvallisimpia maita. Tehdään siitä yhdessä vielä turvallisempi.  

Marika Visakorpi
kihlakunnansyyttäjä
kaupunginvaltuutettu
kansanedustajaehdokas (kd)
16.03.2024Marikan vaalitiimi starttasi
16.03.2024Viimeiset yleisötilaisuudet palveluverkosta ensi viikolla
11.03.2024KD ja Liike Nyt vaaliliittoon
06.03.2024Marika eurovaaliehdokkaaksi
26.02.2024Kerro näkemyksesi hyvinvointialueen palveluverkosta
20.02.2024KD peräänkuulutti objektiivista maahanmuuton kustannusten arviointia niin hyötyjen kuin kulujen kannalta
15.02.2024Mielipidekirjoitus boikottivaatimuksesta israelilaista yliopistoa vastaan
15.11.2023Ryhmäpuheenvuoro hyvinvointialueen budjetista
06.11.2023Sepänkeskuksen tulevaisuus
27.08.2023Sari Essayah KD:n presidenttiehdokkaaksi

Siirry arkistoon »