KD:n kannatus kasvoi Keski-Suomessa

15.04.2019

Kristillisdemokraattien 14 ehdokasta keräsivät kaikkiaan näissä vaaleissa Keski-Suomessa 8769 ääntä ja 5,7 % kannatuksen. Tämä on reilun prosentin ja noin 1000 ääntä enemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Valitettavasti tulos ei kuitenkaan riittänyt paikan saamiseen.

Marika keräsi joukosta eniten ääniä 2993 kappaletta ja seuraavina tulivat Tapio Puolimatka 1955 sekä Tomi Kuosmanen 1473 ääntä.

Valtakunnallisesti KD:n kannatus kasvoi myös joitakin kymmenyksiä, mutta kansanedustajapaikat säilyivät entisellään eli viidessä. Valtakunnallistenkin ääniharavien joukkoon nousi puheenjohtajamme Sari Essayah. Kansanedustajiksi valittiin hänen lisäkseen samat edustajat kuin kuluvalla kaudella eli Sari Tanus Pirkanmaalta, Antero Laukkanen Uudeltamaalta, Peter Östman Vaasan vaalipiiristä sekä Päivi Räsänen jo 7. kaudelleen Hämeestä. Lämpimät onnittelut heille kaikille!

Kiitos kaikille Kristillisdemokraatteja äänestäneille! Jatkamme työtä myös Keski-Suomessa kunta- ja maakuntatasolla rakentamalla sellaista Suomea, johon voi luottaa! 

07.04.2024Kuuntele Marikan haastattelu KD Kompassissa
16.03.2024Marikan vaalitiimi starttasi
16.03.2024Viimeiset yleisötilaisuudet palveluverkosta ensi viikolla
11.03.2024KD ja Liike Nyt vaaliliittoon
06.03.2024Marika eurovaaliehdokkaaksi
26.02.2024Kerro näkemyksesi hyvinvointialueen palveluverkosta
20.02.2024KD peräänkuulutti objektiivista maahanmuuton kustannusten arviointia niin hyötyjen kuin kulujen kannalta
15.02.2024Mielipidekirjoitus boikottivaatimuksesta israelilaista yliopistoa vastaan
15.11.2023Ryhmäpuheenvuoro hyvinvointialueen budjetista
06.11.2023Sepänkeskuksen tulevaisuus

Siirry arkistoon »