15 valtuutettua: Liputuspäätös ei kohtele asukkaita yhdenvertaisesti

14.08.2021

Julkaistu ensin Keskisuomalaisessa 14.8.21kaupungintalo.jpg
LIPUTUSPÄÄTÖS EI KOHTELE ASUKKAITA YHDENVERTAISESTI
Jyväskylän kaupunki on kaupunginjohtajan päätöksellä päättänyt jälleen järjestää liputuksen Pride –tapahtuman aikana aiemmasta kritiikistä huolimatta. Tällä kertaa salkoon olisi tarkoitus vetää sateenkaarilippujen lisäksi myös translippu. Esitys liputtamisesta on tullut paikalliselta järjestöltä. Päätöstä perustellaan kaupunkistrategiaan viitaten sillä, että kaupunki pyrkii kaikilla toimillaan edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Yhdenvertaisuuslain mukaan viranomaisten tulee ryhtyä tarvittaviin toimiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Ihmisiä tulee kohdella yhdenvertaisesti riippumatta iästä, alkuperästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteestä, poliittisesta toiminnasta, ammattiyhdistystoiminnasta, perhesuhteista, terveydentilasta, vammaisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.
Nyt tehty päätös ei näkemyksemme mukaan kuitenkaan osoita yhdenvertaista kohtelua vaan pikemminkin päinvastoin. Kaupunki on nyt jo toistuvasti nostamassa yhden tapahtuman ja sen edustamat ihmisryhmät täysin erilaisen kohtelun kohteeksi kuin mitkään muut ihmiset, joita edellä on lueteltu. Samaa yhdenvertaisuuden kaventunutta tulkintaa on havaittavissa valtakunnallisesti. Monillakaan laissa mainituilla vähemmistöillä ei välttämättä ole mitään lippuja eivätkä kaikki ole edes erityisemmin järjestäytyneitä. Silti on lukuisia vähemmistöjä, joiden asemassa on paljonkin parantamisen varaa. Ei voi olla niin, että kaupunki toimii aktiivisen järjestön tai ihmisryhmän esityksen mukaan ja osoittaa sille toistuvasti tukensa toisin kuin muille, vaan viranomaisen toiminnan on oltava korostuneen tasapuolista.
Toiseksi lippujen nostaminen kaupungintalon salkoon antaa vaikutelman, että kaupunki on mukana tapahtumassa ja hyväksyy sen tavoitteet. Kuntalaiselle jää epäselväksi, onko kaupunki kannattamassa esim. sukupuolen muuttamista ilmoitukseen perustuvaksi ja myös alle 18-vuotiaiden osalta tai jopa lääketieteellisiä hoitoja alaikäisille? Kaupungin ei tulisi ottaa kantaa tämäntyyppisiin kiistanalaisiin asioihin.
Kaupungin tehtävä on edistää kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta kohtelemalla asukkaita keskenään yhdenvertaisesti, tasapuolisesti ja jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen. Me Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten valtuustoryhmät sekä muut allekirjoittaneet valtuutetut katsomme, ettei liputuspäätös kuitenkaan kohtele asukkaita yhdenvertaisesti. Lähtökohtaisesti kaupungintalon lipputangot tulisi varata kaupungin omien sekä valtion lippujen käyttöön sekä mahdollisesti sellaisiin isoihin tapahtumiin, joissa kaupunki on järjestäjänä itse mukana ja joista ei synny epätasa-arvoisen kohtelun vaikutelmaa.
Kaupunginvaltuutetut
Marika Visakorpi, Petteri Muotka, Mia Puolimatka, Tapio Puolimatka (kd.)
Joni Parkkonen, Kaisa Garedew, Kauko Isomäki, Toimi Kankaanniemi, Kai Koskinen, Timo Lehtonen, Janne Luoma-aho, Tapani Mäki, Mika Nousiainen (ps.)
Heidi Rentola (kesk.)
Kati-Erika Timperi (kok.)
Jyväskylä
14.08.202115 valtuutettua: Liputuspäätös ei kohtele asukkaita yhdenvertaisesti
14.08.2021Täydennysrakentaminen puhuttaa
07.08.2021Uusi valtuusto valitsi henkilöitä luottamustehtäviin - Marikasta valtuuston 3. varapuheenjohtaja
14.06.2021KD jatkaa neljällä valtuutetulla Jyväskylässä
09.06.2021Vaalikampanja huipentuu Sari Essayhin vierailuun
29.05.2021Maakuntavaltuustoaloite biokaasun käytön turvaamiseksi
15.05.2021KD-studiossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista
10.05.2021Jyväskylän Kristillisdemokraateilla 42 ehdokasta
23.04.2021Keski-Suomen KD: Hoitoalan arvostuksen osoittaminen vaatii akuutteja toimenpiteitä
10.04.2021JKL KD järjesti ensimmäisen livestriimatun keskustelun aiheena kiusaaminen

Siirry arkistoon »