Avioliitto ja perhepolitiikka

Keskisuomalainen 3.3.2014

IHMISOIKEUSSOPIMUS EI EDELLYTÄ AVIOLIITTOA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVILLE

Kansanedustaja Eila Tiainen kirjoitti (ksml 19.2.) tasa-arvoisen avioliittolain olevan ihmisoikeuskysymys. Näin ei ole Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) mukaan. Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 12 artiklassa todetaan: ”Avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä avioliittoon ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä säätelevien kansallisten lakien mukaisesti.” EIT tulkitsee tätä ja 8 artiklaa (yksityis- ja perhe-elämän kunnioitus) 15.11.2012 antamassaan ratkaisussa H. v. Suomi, jossa kyse oli siitä voitiinko edellyttää avioliiton muuttamista rekisteröidyksi parisuhteeksi sukupuolenvaihdostilanteessa.

EIT toteaa: ”EIS 12 art. suojasi perinteistä avioliittoa miehen ja naisen välillä” ja ”EIS 12 artikla ei perustanut sopimusvaltioille velvollisuutta myöntää samaa sukupuolta oleville oikeutta päästä avioon” ja päätyi toteamaan, ettei mainittuja artikloja eikä myöskään 14 artiklan syrjinnän kieltoa ollut rikottu. Nykyinen avioliittolakimme on siis täysin ihmisoikeussopimuksen mukainen. Tästä voidaan myös päätellä, ettei avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi ole syrjivää.

On erikoista, että voimassaolevan avioliittolainsäädännön puolustaminen on lyhyessä ajassa muuttunut joidenkin silmissä mitä vanhoillisimmaksi. Kuitenkin vain noin 10 vuotta sitten haluttiin ja saatiin rekisteröity parisuhde, joka onkin nyt epätasa-arvoinen ja jopa terminä leimaava.      

Tiainen esittää kirjoituksessaan, että asiassa olisi kyse jonkinlaisesta jaottelusta parempiin ja huonompiin ihmisiin. Avioliitossa oleminen ei tee ketään sen enempää hyväksi kuin huonoksikaan eikä ihmisen arvo ole millään muotoa avioliittoon kytketty. Jokainen ihminen on arvokas.

Sen sijaan miehen ja naisen välinen avioliitto on nähty pitkään eri puolilla maailmaa merkittävänä yhteiskunnallisena perheinstituutiona. Sen erityisyyttä korostaa erilaisten sukupuolten sitoutuminen toisiinsa ja se, että vain mies ja nainen voivat saada keskenään jälkeläisiä. Tätä ei ole kukaan ihminen keksinyt eikä mikään lainsäätäjä voi muuksi muuttaa.

Edellä mainitusta voisi myös päätellä, että sekä isyydellä että äitiydellä on itseisarvoa lapsen elämälle. Vaikka näin ei käytännössä aina ole ja muut aikuiset voivat tulla jossain määrin korvaamaan puuttuvaa vanhempaa, on kuitenkin kokonaan toinen asia viedä mahdollisuus isään ja äitiin lainsäädännöllä. Nykyinen avioliittolaki ei ole mielivaltainen vaan perusteltu.

Marika Visakorpi
varatuomari
kaupunginvaltuutettu (kd)
Jyväskylä

 

Keskisuomalainen 22.7.2010

Avioliitto muutosten puristuksessa

Sukupuolineutraalia avioliittoa on vaadittu korostamalla milloin ihmisoikeuksia, milloin tasa-arvoa tai yhdenvertaisuutta.

Suomessa on vuodesta 2002 asti ollut voimassa laki rekisteröidystä parisuhteesta. On jossain määrin erikoista, että tuolloin kiivaasti ajettu laki koetaan vajaan 10 vuoden päästä jo yhdenvertaisuutta tai suorastaan ihmisoikeuksia loukkaavaksi. Miten tämä on mahdollista? Miksi sitä alun alkaen sitten ajettiin?

Rekisteröity parisuhde sisältää hyvin pitkälti samat oikeudet ja velvollisuudet kuin avioliitto. Poikkeuksina tästä ovat, ettei sukunimi vaihdu pelkällä ilmoituksella ja ettei perheen ulkopuolinen adoptio ole mahdollinen.

Sukunimen vaihtaminen hakemuksella on mahdollista nimilain mukaisesti tai haluttaessa lakia voitaisiin siltä osin muuttaa. Sen sijaan perheen ulkopuolinen adoptio on iso periaatteellinen kysymys, joka koskee mitä suurimmassa määrin myös adoptoitavaa lasta. Tässä palataan osittain samoihin kysymyksiin kuin hedelmöityshoitojen kohdalla myös lapsen oikeuksista.

Miehen ja naisen välinen avioliitto on paitsi kristillinen myös laajasti vuosisatojen ajan maailmalla noudatettu perustavanlaatuinen instituutio. Siihen on yleisesti liittynyt ajatus kahden erilaisen sukupuolen yhteenliittymisestä toisiaan täydentäen ja perheen perustamisesta.

Suomen avioliittolaki asettaa avioliiton solmimisella useita edellytyksiä; avioliitto on mahdollinen 1) kahden, 2) eri sukupuolta olevan, 3) täysi-ikäisen (poikkeusmahdollisuus on), 4) ei-lähisukulaisen kesken edellyttäen, että 5) he eivät ole naimisissa (tai rekisteröidyssä parisuhteessa).

Nyt halutaan siis yhdenvertaisuuden nimissä poistaa kohta 2. Saman yhdenvertaisuuden nimissä voitaneen kysyä, olisiko myös kohta 1 tai 5 syytä poistaa? Tunnetaanhan maailmalla myös moniavioisuutta. Entä miten tulisi suhtautua polyamoriaan eli henkilöihin, jotka haluavat elää rakkaussuhteessa keskenään monen henkilön kanssa?

Avioliittolainsäädäntö sisältää siis useita arvovalintoja, joita voidaan yhdenvertaisuuden nimissä alkaa vaatia muutettavaksi. Sitäkö halutaan?

Osa lainmuutoksen vaatijoista on korostanut, ettei tällä muutoksella haluta puuttua kirkolliseen avioliittoon ja että kyse on vain juridisesta sopimuksesta. Jos näin on voidaan kysyä, eroavatko siviilivihkiminen ja parisuhteen rekisteröinti juridisina toimituksina kovinkaan paljon toisistaan?

Varsin selvää on, että mikäli avioliittolainsäädäntö muutetaan sukupuolineutraaliksi, tuo se huomattavat paineet myös kirkolle samaan suuntaan kuten Ruotsissa tapahtui. Tätä keskustelua käydään osin jo nyt.

En näe syytä avioliiton kaltaisen perustavanlaatuisen instituution muuttamiselle keskeiseltä sisällöltään. Myöskään ihmisoikeussopimusten tulkitseminen sukupuolineutraalia avioliittoa tukevaksi on hyvin kyseenalaista. Rekisteröity parisuhde on jo olemassa ja adoptiokeskustelu voidaan käydä erikseen.

On huolestuttavaa, että nykyisen avioliittonäkemyksen kannattajat ovat joidenkin mielissä muuttuneet muutamassa vuodessa joksikin kummajaisiksi. Ei voi välttyä ajatukselta, että vain muutoksen puolustaminen on hyväksyttävää.

MARIKA VISAKORPI puheenjohtaja Kristillisdemokraatit Jyväskylä