Blogi

Kahdeksan vuoden rakettisade

Sunnuntai 8.2.2009 klo 15.11


Israeliin on ammuttu viimeisen kahdeksan vuoden aikana noin 10.000 rakettia, ja pelkästään vuonna 2008 3000 rakettia. Tämä on merkinnyt etenkin lähimpänä palestiinalaisalueita asuville alituista juoksemista pommisuojiin.

Sodan jälkeen on jo kantautunut tietoja, että Gazassa ollaan jälleenrakentamassa Israelin armeijan tuhoamia tunneleita. Niin ikään Hamasia on syytetty häikäilemättömästä toiminnasta myös omiaan kohtaan. Jotkut palestiinalaiset ovat joutuneet vakavankin väkivallan kohteeksi, mikäli heidän toimintansa ei ole ollut Hamasin mieleen. Tämän vahvisti myös KD:n turvallisuuspoliittisessa seminaarissa puhunut Maanpuolustuskorkeakoulun opettaja Mika Kerttunen.

Sota on merkinnyt huomattavaa kärsimystä palestiinan asukkaille. Jälleenrakennuksen ja traumojen hoidon alettua on huomiota kiinnitettävä myös Hamasin omaan toimintaan. Kansainvälisen yhteisön ei tule hyväksyä itsemurhaiskujen ja rakettien käyttöä, siviilien hyväksikäyttöä ja terrorisointia eikä myöskään järjestön peruskirjaan sisältyvää tavoitetta Israelin valtion tuhoamisesta. Tällaisilla periaatteilla rauha tuskin on koskaan mahdollista.  


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini