Viime syksystä alkaen olen pohtinut mahdollista lähtemistä mukaan eurovaaleihin ounastellen, että sellainen pyyntö puolueen suunnasta saattaa tulla. Luin jopa useamman EU:ta käsittelevän kirjan, mm. nyt ehdolle nimetyn entisen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan uran alkutaipaleista kertoneen Olkapäämepin kantapääkausi. Toisaalta kiinnosti, toisaalta ei. EU parlamentin varsin monipolvinen toimintatapa ei suurta innostusta herättänyt, toisaalta yksittäisen mepin vaikutusmahdollisuudet ovat yllättävänkin suuret, jos mietinnön valmistelu osuu kohdalle. Kieltää ei voi myöskään sitä, että EU on niin Suomen kuin koko Euroopan kannalta erittäin merkittävä yhteisö.

Oman päätökseni käänsi lopulta ehdokkuuden puolelle lopulta etenkin kaksi seikkaa: vahvat vetoomukset puolueen johdon taholta ja toisaalta sisuuntuminen naapurimaan käänteistä, ei vähiten Navalnyin kuolemasta. EU ei toki päätä itänaapurin asioista, mutta on keskeinen toimija Euroopan turvallisuutta ajatellen. Siihen keskusteluun haluan osaltani tuoda panokseni.

Venäjän asiat ovat itseäni kiinnostaneet jo yli 15 vuoden ajan. Opiskelin silloin puoli vuotta  venäjää päätoimisesti, josta pari kuukautta Pietarin lähistöllä. Tutustuin maan rikkaaseen musiikki-, taide- ja kirjallisuuskulttuuriin ja luin kasapäin venäläistä yhteiskuntaa käsitteleviä kirjoja. Venäjän taito ei enää parhaimmillaan ole, mutta kiinnostus maan kehityksen seuraamiseen on pysynyt. Ajattelu- ja toimintatavat ovat siellä monella lailla erilaiset, mitä lännessä voi olla vaikea ymmärtää. Näitä valaisee mm. Mihail Siskin viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Sota vai rauha: kirjoituksia Venäjästä ja lännestä. 

Kohtuullisen tiedonjanoisena kansainväliset asiat ovat kiinnostaneet laajemminkin jo vuosien ajan. Matkailun merkeissä on tullut muutamaa lukuunottamatta käytyä kaikissa EU-maissa ja tarkkailtua elämänmenoa niissä monelta kantilta. Vuosien varrella olen myös ollut innokas kielten opiskelija ja aina mukavampi on ollut, jos on voinut käyttää kyseisen maan kieltä. Englannin ja ruotsin lisäksi verryttelemään on päässyt saksaa, italiaa ja espanjaa. 

EU-asioihin pääsin jossain määrin tutustumaan KD-naisten puheenjohtajana ollessani, jolloin osallistuin EPP-Women (EPP on yksi EU:n puolueryhmä, johon Suomesta kuuluvat Kokoomus ja Kristillisdemokraatit) -järjestön seminaareihin Brysselissä, Bratislavassa ja Istanbulissa. Viime mainitussa tapasimme Arabikevään mainingeissa arabimaiden naisia ja kävimme keskusteluja ja rohkaisimme heitä demokraattisten prosessien edistämisessä. 

EU on parhaimmillaan itsenäisten valtioiden yhteisönä, joka yhdistää voimat isoissa kysymyksissä kuten kilpailukykyyn, sisämarkkinoihin ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Sen sijaan liittovaltion suuntaan EU:ta ei tule kehittää, vaan jättää jäsenvaltioiden päätöksentekoon asiat, jotka niille paremmin sopivat. Suomea ajatellen näitä kysymyksiä on esim. metsäpolitiikan puolella useita. 

Mukana siis ollaan Kristillisdemoraattien erinomaisella sloganilla Järjen ääni Euroopassa!