Blogi

Sunnuntaityö ei kannata erikoiskaupalle

Keskiviikko 2.6.2010 klo 22.23


Silläkin uhalla, että alan jo toistaa itseäni, täytyy todeta, että pyhätyön osalta jotakuinkin kaikki ennakko-ounastelut ovat toteutuneet. Pienyrittäjiä pakotetaan esim. vuokrankorotuksen uhalla pitämään puodit auki myös sunnuntaisin. Erikoiskaupan Liiton tutkimuksen mukaan kuitenkin noin puolelle liikkeistä touhu on kannattamatonta ja noin 37 %:lle juuri ja juuri kannattavaa. Että sellaista kaupan vapautta.

Vastikään taisteltiin elintarvikealalla työn laajentamisesta viikonloppuihin. Yllätys, yllätys työntekijät olisivat mieluummin viikonloppuisin perheidensä parissa kuin töissä. Nähtäväksi jää, kuinka paljon yhteistä perheaikaa heiltä tullaan viemään.

Suuri osa suomalaisista tuntuu arvostavan viikonloppuvapaita ja perheelliset yhteistä vapaa-aikaa sitäkin enemmän. Monessa työssä tämä ei ole mahdollista. Kuluttajalla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa tähän jättämällä edes tuon sunnuntain kauppa-asioilta vapaaksi. Aika lailla viisautta näyttäisi kätkeytyvän Jumalan jo ammoin antamaan ohjeeseen: "muista pyhittää lepopäiväsi".


Kommentit

4.6.2010 14.42  Tuomas

Mutta höh, eihän sunnuntai ole mikään "lepopäivä". Se on kyllä Kristuksen ylösnousemuksen kunniaksi juhla ja vapaapäivä useimmilla ja myös jumalanpalveluspäivä. Mutta jos jotain päivää nyt erityisesti haluaa lepopäiväksi kutsua, niin se on kyllä itseoikeutetusti lauantai (sapatti). Sen pitäisi olla ihan selvä asia - eihän ole olemassakaan raamatullisia perusteita pitää sunnuntaita lepopäivänä. Tietysti jokainen saa levätä milloin tahtoo eikä uuden liiton ihmisen lepopäivästä ymmärtääkseni pidä lakia itselleen tehdä, mutta mitään erityisohjetta erityisesti sunnuntain suhteen lepopäivän viettämiseksi ei voida antaa.

Itse pyrin välttämään kaupankäyntiä lauantaina ja jos nyt halutaan viikonloppuna kauppaa ylipäänsä käydä niin mielestäni ennemmin juuri sunnuntaina kauppojen soisi olevan auki.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini