Kerro näkemyksesi hyvinvointialueen palveluverkosta

26.02.2024

HYVAKS_logo_1_RGB.pngKeski-Suomen hyvinvointialueen tulevasta palveluverkosta päätetään touko-kesäkuussa aluevaltuustossa. 22.3. asti on meneillään lausuntoaika, jolloin kuka tahansa voi kertoa mielipiteensä esitetyistä vaihtoehdoista otakantaa.fi sivuilla. 

Esitys rakentuu kahden päävaihtoehdon varaan, joissa esitetään soteasemien ja palveluiden toimintavarmuuden vahvistamista luopumalla osasta pienimmistä soteasemista ja lisäämällä liikkuvia ja kotiinvietäviä palveluita. Muutoksia esitetään myös mm. alueelliseen osastotoimintaan. Ikääntyneiden ympärivuorokautisen asumisen paikkojen sijoitteluun esitetään joitakin palvelutarpeista johtuvia muutoksia. Merkittävää kuitenkin on, että valtuusto on linjannut jo aiemmin palveluiden järjestämisen linjauksista päättäessään KD-ryhmän esityksestä yksimielisesti, että ympärivuorokautista asumista on pääsääntöisesti järjestettävä asukkaan kotikunnasta ellei asukas itse muuta toivo. Perhekeskuksia esitetään lisättäväksi. 

Koko lausuntomateriaalin, lyhyen tiivistelmän, esittelyvideon ja muuta materiaalia asiasta löydät täältä Helpoiten asiaan voi tutustua "tiivistys lausuntomateriaalista" -koosteen kautta.

Voit myös kertoa mielipiteesi Kristillisdemokraattien ryhmälle lähettämällä sähköpostia osoitteeseen marika.visakorpi-kemppainen@hyvaks.fi. Oleellista on muistaa, että nyt on tehty vasta esitykset ja lausuntoajan jälkeen selviää lopulliset esitykset. Valtuusto on se taho, joka lopulta sitten päättää, miten asia ratkaistaan. 

02.03.2025Jyväskylän Kristillisdemokraattien kuntavaalitavoitteet
19.02.2025KD:n vaalitavoitteet Keski-Suomen hyvinvointialueelle
17.02.2025Yhteinen monikulttuurisuusfoorumi Jyväskylään ja Keski-Suomen hyvinvointialueelle
10.02.2025Kristillisdemokraattien ehdokasgalleria julkaistiin
26.11.2024Lähitalotoiminta esillä budjettikeskustelussa
04.11.2024Valtuustoaloite monikulttuurisuusneuvoston perustamisesta Jyväskylään
12.06.2024Aluevaltuusto päätti palveluverkosta
11.06.2024Eurovaalit on käyty
11.06.2024Näkemyksiä Jyväskylän asumisvisiosta
04.06.2024KD nousussa gallupeissa - tiistai viimeinen ennakkoäänestyspäivä

Siirry arkistoon »