Blogi

Maahanmuuttajien vastaanotto puhuttaa

Sunnuntai 22.2.2009 klo 20.54


Viime viikkoina on virinnyt jälleen keskustelu erityisesti pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta Suomeen. Kunnat eivät ota riittävästi pakolaisia vastaan, vaan monet ovat joutuneet viettämään hyvin pitkiä aikoja vastaanottokeskuksisssa.

Eduskunnassa on ulkomaalaislain uudistamisen yhteydessä pohdittu, miten arvioida aihetta kriittisesti olematta rasisti.

Kristillisdemokraatit näkevät pakolaisten auttamisen lähimmäisyyskysymyksenä. Meidän tulee auttaa hädässä olevia ihmisiä myös siten, että otamme heitä vastaan tänne. Kaikkia emme toki voi niinkään auttaa. Toisaalta on erittäin oleellista, että vastaanotettujen kotoutumisesta huolehditaan hyvin. Ranskan ja Saksan kaltaiset esimerkit ulkomaalaisten asuttamista lähiöistä, joissa väkivalta, rikollisuus ja kaikenlainen syrjäytyminen rehottavat, ovat varoittavia. Kyse ei suinkaan ole vain pakolaisista vaan myös siirtotyöläisistä.

Tulevaisuutta ajatellen onkin keskeistä, että maahanmuuttajat oppivat suomen kielen, pääsevät opiskelemaan ja/tai työhön, löytävät hyviä ihmissuhteita sekä oppivat ja hyväksyvät suomalaisen yhteiskunnan peruspelisäännöt. On tärkeää, että tulijat ymmärtävät, ettei Suomessa hyväksytä esim. pahoinpitelyjä myöskään kodin sisällä, sen enempää kuin vaikka tyttöjen ympärileikkauksia.

Vähintään yhtä oleellista on, että maahanmuuttajat ja kantaväestö tutustuisivat luontevasti toisiinsa. Vaikka on luonnollista ja tärkeää, että maahanmuuttajilla on kontakteja samoilta alueilta tulleisiin, ei elämänpiirin jääminen pelkästään maahanmuuttajaryhmän pariin ole hyvästä. Paljon on kiinni meistä suomalaisista, miten otamme tulijat vastaan. Kansainvälisyys on rikkaus ja uudet tuttavuudet voivat opettaa paljon myös meille. Jyväskylässä on juuri avattu monikulttuurikeskus Gloria, joka toivottavasti saa osaltaan olla edistämässä vuorovaikutusta eri ryhmien kesken.  


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini