Miten olisi kiitospäivä?

Share |

Torstai 9.11.2017 klo 22:19


Ameriikan tuontitavarana Suomessa on alettu viettää marraskuussa Halloween -juhlaa, jossa kuolemasta tehdään jonkinlainen karnevaali kurpitsoiden ja luurankojen kera. Se ei ole kuinka ollakaan erityisemmin innostanut.  

Paljon mieluummin olisin nähnyt Suomeen rantautuvan Kiitospäivän. Sekin sijoittuu marraskuulle, pimeän keskelle. Rapakon takana syödään kalkkunaa ja kokoonnutaan yhteen kiitollisuuden merkeissä. Vaikka toivottavasti joka päivä löytyy kiitoksen aihetta, olisi aika hienoa myös yhdessä jakaa, mistä on kiitollinen ja juhlistaa sitä. Samalla olisi tilaisuus antaa kiitos niin Jumalalle kuin toinen toisellemme niistä monista asioista ja ihmisistä, joita elämäämme on suotu.

Ja mitä marraskuun alkuun tulee, löytyy sieltä myös pyhäinpäivä. On hyvä, että kerran vuodessa on päivä, jolloin tavallaan kollektiivisesti muistetaan edesmenneitä ja todetaan, ettei heitä ole unohdettu. Tapoja on monia, mutta ajatus tärkein.

Tänään kiitän terveydestä, työpaikasta, 100-vuotiaasta kotimaasta ja sen rakentajista,  ystävistä sekä edesmenneistä vanhemmista. Kiitollista marraskuuta!