Blogi

Järjen ääntä EU-lainsäädäntöön!

Maanantai 22.4.2024 klo 13.01

Euroopan unionin lainsäädäntö tapahtuu niin, että komissio tekee säädösehdotuksen Euroopan parlamentille ja EU:n neuvostolle. Tätä kutsutaan ns. yhteispäätösmenettelyksi. Neuvostoon kuuluvat kunkin jäsenmaan ministerit politiikanaloittain. Jos parlamentti ja neuvosto eivät käsittelyiden myötä pääse asiasta yhteisymmärrykseen, voidaan sitä hakea vielä ns. sovittelukomiteassa. 

Keskeisimmät EU säädöstyypit ovat asetukset ja direktiivit. Asetukset ovat kaikkia jäsenmaita suoraan sitovia säädöksiä. Direktiiveillä taas säädetään EU-maita koskevista velvoittavista tavoitteista. Maat saavat kuitenkin itse päättää miten ja millaisella lainsäädännöllä tavoitteet toteutetaan.

Ongelmaksi on jo pidempään muodostunut se, että sääntely on paisunut paisumistaan. Tähän ovat kiinnittäneet huomiota monet tahot, mm. Elinkeinoelämän Keskusliitto jo useita vuosia sitten ja aivan hiljattain Finanssiala.  

Paitsi että sääntelyä tulee runsaasti, on se myös usein päällekkäistä, mikä hankaloittaa asetusten tulkintaa ja soveltamista.

Kristillisdemokratian yksi perusperiaate on ns. läheisyysperiaate eli se, että päätökset tehtäisiin mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita ne koskevat. Tämä tarkoittaa sitä, että unionin tulisi ryhtyä toimiin vain silloin, kun jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tavoitteita yksinään. Unionin tulisi siis keskittyä niihin asioihin, joissa yhteistyöstä on todella hyötyä ja jättää muut asiat kansallisvaltioille. Joka ongelmaa ei ole ylipäätään välttämättä järkevää ratkaista säädöksillä, vaan ensin olisi mietittävä muita mahdollisia keinoja. 

Läheisyysperiaatteen mukaista olisi myös hyödyntää ensisijaisesti direktiivejä, joissa jäsenmaille annetaan tavoitteet, mutta keinot jäävät jäsenmaiden harkintaan. Tätä periaatetta noudattamalla tulisivat myös jäsenmaiden erityispiirteet paremmin huomioon otetuiksi. 

Suomen hallituksen tavoitteena on parempi ja vähäisempi EU-sääntely. Tämä on hyvä tavoite myös europarlamentaarikolle. Säätelyviidakkoa ja byrokratiaa tulee purkaa ja selkeyttää, jotta säädöksistä saa selkoa ja ne ovat fiksusti toimeenpantavissa. Juristina olen kiinnittänyt huomiota EU-säädösten kirjoitustapaan, joka on vähintäänkin monipolvinen ja usein hankalasti luettava. Kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden on myös oltava johtavia periaatteita EU:n päätöksenteossa. 

Lyhyesti sanottuna: nyt tarvitaan järjen ääntä EU-lainsäädäntöön!