Viikonlopun uutisissa nostettiin esiin oikeudenkäyntien peruuntumisista ja pitkittymisistä aiheutuvat pulmat etenkin todistajille. On hyvä, että asiaan kiinnitetään huomiota. Joitakin ihan merkittäviä parannuksia on jo tapahtunutkin. Puhelinkuulemiset ovat tulleet useissa tapauksissa mahdollisiksi ja todistelua voidaan myös tietyin edellytyksin ottaa vastaan vastaajien poissaollessa. Poissaolijoita pyritään myös noutamaan joko saman päivän aikana tai piakkoin pidettävään uuteen käsittelyyn vaihtelevalla menestyksellä.

Vastaajien poisjääntejä vaikuttaisi olevan suhteellisesti enemmän suuremmissa kaupungeissa, joissa myös vastaajien löytäminen tuntuu olevan vaikeampaa. Maaseutupaikkakunnilla niin haastemiehet kuin poliisitkin tuntevat todennäköisesti paremmin vakioasiakkaiden oleskelupaikat. Ja lieneekö myös kunnioitus oikeuslaitosta kohtaan vielä niillä alueilla paremmalla tolalla.

Todistelun kannalta hovioikeuskäsittelyt ovat suurin ongelma. Vaikkein kukaan olisi jäänyt pois aiemmista käsittelyistä, on itse tapahtumasta kulunut hovioikeusvaiheessa säännönmukaisesti vähintään yksi, yleensä useampikin vuosi. Kaunis tavoite välittömän todistelun vastaanottamisesta realisoituu usein kovin toisennäköisenä. Aika harva osaa kertoa tapahtumasta enää luotettavasti pitkän ajan päästä ja säännönmukaisesti kuultavalle luetaan aiempia kertomuksia muistin virkistämiseksi. Jutun osapuolilla saattaa olla myös intressiä muuttaa kertomuksiaan, jolloin joudutaan jälleen palaamaan aiempiin kertomuksiin ja tenttaamaan syytä muuttuneeseen tarinaan.

Tätä kaikkea perustellaan ihmisoikeussäännöksillä ja muilla vastaavilla. On kuitenkin ollut myös aikoja, jolloin näin ei ole menetelty. Nytkin kaikki kuulustelut käräjäoikeudessa on tallennettu ja ne olisivat periaatteessa hovioikeuden kuunneltavissa. Naamanilmeitä ym. ruumiinkieltä ei sitä kautta tietysti välity, mutta kaikki muu puljaaminen muistin palauttamisen ja kertomusten muuttamisen kanssa jäisi pois. Lienee aiheellista kysyä, kumpi systeemi loppuviimein olisi luotettavampi?