Blogi
Sananvapauden rajankäyntiäTiistai 20.1.2015 klo 21.49 SANANVAPAUDEN RAJANKÄYNTIÄ Sananvapaus on arvokas ja tärkeä perusoikeus, josta ei valitettavasti saada joka puolella maailmaa nauttia. Se on myös olennainen osa demokraattista yhteiskuntaa ja perusta vapaalle tiedonvälitykselle. Toimiakseen sananvapaus edellyttää vapautta kritisoida ja arvioida asioita tiukastikin. Silti sananvapauskaan ei ole rajoittamaton. Muut perusoikeudet kuten kunnian suoja ovat antaneet aiheen asettaa rajoja sananvapauden käyttämiselle. Rajankäyntiä sananvapauden ja sitä rajoittavien rikosten täyttymisen välillä käydään päivittäin oikeuslaitoksessa. Aina rajanveto ei ole helppoa. Myös sillä voi olla merkitystä, missä tarkoituksessa tai tyylilajissa ilmaisu on tehty. Taiteen vapaus on suurempi kuin asiatekstin. Toisaalta ei kaikki lain sallima ilmaisukaan ole fiksua tai sivistynyttä, tapahtui se sitten sanoin tai muilla tavoin. Olen samaa mieltä kuin kirjoittaja Aino Suhola kolumnissaan sanomalehti Keskisuomalaisessa 17.1.: pilkka ja arvostelu eivät ole synonyymejä. Pilkkaa ei voi tehdä toista kunnioittaen, mutta kritisoida voi. Viime viikot ovat osoittaneet, että sananvapauden käyttämistä on paitsi syytä puolustaa, myös syytä harkita. Harjoittelun varaa on varmasti meistä jokaisella. Varsinkin nettimaailma on pullollaan nimittelyä ja mollaamista, josta asiallinen arvostelu on kaukana eikä harkinnasta ole tietoakaan. Itseäni on inspiroinut kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King jr, jonka merkittävimpiä aseita taistelussa sortoa vastaan olivat loistavat puheet. Niissä ei väsytty kritisoimaan epäkohtia, muttei myöskään sorruttu pilkkaan. Eräässä puheessaan hän toteaa: ”Sortajamme ovat käyttäneet väkivaltaa, sortajamme ovat käyttäneet vihaa. Sortajamme ovat käyttäneet kiväärejä ja aseita. En aio alentua heidän tasolleen. Haluan nousta korkeammalle tasolle.” Kingin menetelmä tuotti lopulta tuloksia, kun taas pilkka johtaa usein kasvavaan vihaan ja vastakkainasetteluun. Kukin päätelköön, kumpi on parempi tapa toimia. |
Ääri-ilmiöiden äärellä RanskassaLauantai 10.1.2015 klo 23.36 Ranskassa tapahtuneet terrori-iskut on tuomittu yksituumaisesti ympäri maailman. Väkivallankäyttö ja sen ilmeiset motiivit ovat jyrkässä ristiriidassa länsimaisten arvojen kanssa eikä niitä voi mitenkään hyväksyä. Kansanjoukot ovatkin kokoontuneet mielenosoituksiin puolustamaan sananvapautta ja vastustamaan väkivaltaa. Iskujen kohteeksi joutui kaksi hyvin erityyppistä kohdetta; satiirinen lehti ja Kosher -ruokakauppa. Toisessa kuoli lehden toimittajia ja poliiseja, toisessa kaupassa olleita asiakkaita, juutalaisia. Kauppaan kohdistunut panttivanki-isku on jatkumoa Ranskassa jo pidempään esiintyneeseen erittäin huolestuttavaan antisemitistiseen kehitykseen. Viime vuonna Ranskasta muutti ennätysmäärä 7000 juutalaista pois, monet vedoten pelkoon turvallisuudestaan. Samalla aukiolla, jossa nyt on kokoonnuttu mielenosoituksiin sananvapauden puolesta, vain puolisen vuotta aiemmin Israelin vastaisissa mielenosoituksissa huudettiin juutalaisten teurastamista viranomaisten puuttumatta asiaan. http://www.timesofisrael.com/amid-terror-wave-french-jews-feel-danger-isolation/ Samantapaisia juutalaisvastaisia huutoja on kuultu kaduilla aiemminkin. Viime kesän jälkeen synagogia on sytytetty tuleen, juutalaisia vastaan on hyökätty ja juutalaisia instituutioita uhkailtu. Presidentti Hollande on tuominnut panttivanki-iskun antisemitistisenä. On syytä toivoa, että jämäkkyyttä nyt osoittanut Ranskan hallitus toimii jatkossa paitsi kaikkien ranskalaisten turvallisuuden lisäämiseksi, myös antisemitismin kitkemiseksi. Sananvapaus ei suojaa kiihottamista kansanryhmää vastaan. Vielä suurempaa julkisuutta ja laajoja mielenosoituksia sai aikaan Charlie Hedbo -lehteen tehty isku. Lehden tyyli on yleisen uutisoinnin mukaan ollut usein pilkkaavaa. Toisten mukaan sananvapauden tulisi olla täysin rajoittamatonta tältä(kin) osin, jotta vaikeitakin aiheita voidaan käsitellä. Satiiri onkin tyylilajina erityinen ja vaatii varsin suurta ilmaisun vapautta. On kuitenkin vaikea nähdä, mitä tarkoitusperiä selkeä pilkkaaminen palvelee oli kohde sitten islam, kristinusko tai joku muu. On helppo yhtyä islamin tuntija Jaakko Hämeen-Anttilan toteamukseen tästä aihepiiristä kysyttäessä: (Keskisuomalainen 9.1.) "En pidä väkivallasta enkä pilkkaamisesta". Selvää on, että olipa sitten kyse minkäsisältöisestä satiirista tahansa, ei se koskaan oikeuta väkivaltaan. Ääri-islamilaiseen radikalisoitumiseen tulee suhtautua vakavasti myös Euroopassa. Radikalisoitumista tulee pyrkiä ennaltaehkäisemään sekä hyvällä sosiaalipolitiikalla että yhteistyöllä muslimiyhteisöjen kanssa. Valtavirtaa edustavat maltilliset muslimit näkevät itsekin ääriliikehdinnän vaarat. Myös uskonnollista lukutaitoa on hyvä petrata ja lisätä vuorovaikutusta erilaisten kansanryhmien välillä. Eristäytyminen tai eristäminen omiin ryhmiin luo pohjaa tarpeettomille epäluuloille. Toisaalta on pidettävä huolta viranomaisten keinoista havaita ja puuttua turvallisuutta uhkaavaan radikalisoitumiseen. Ääriainesten ei tule antaa pelottaa Eurooppaa vaalimasta sananvapautta, demokratiaa, naisten oikeuksia, uskonnonvapautta ja oikeutta elämään turvassa väkivallalta. On oikein edellyttää niiden kunnioittamista kaikilta Euroopassa asuvilta. Mikäli edellä mainituissa asioissa ei onnistuta ja lakaistaan ongelmat maton alle, on vaarana heilurin heilahtaminen äärioikeiston suuntaan ja vastakkainasettelun kärjistyminen. Sekään ei ole toivottu suunta. Nyt tarvitaan ryhdikästä johtajuutta. |