Jyväskylästä biokaasun edelläkävijä19.11.2015 Syysvuosikokouksen kannanotto 19.11.2015 Jyväskylän Kristillisdemokraatit iloitsee biokaasun tankkausasemaverkoston laajenemisesta. Niin biopolttoainetuotannon laukaalainen uranuurtaja Metener Oy kuin Mustankorkea ja muutkin toimijat ovat ottamassa isoja askeleita eteenpäin tuotannon laajentamiseksi ja uusien tankkausasemien perustamiseksi. Kevyen liikenteen lisäksi tarvitsemme ekologisempia liikkumistapoja myös silloin kun tarvitaan autoa. Ympäristöystävällinen, täysin kotimainen, jätteestä tuotettava ja hinnaltaankin hyvin kilpailukykyinen biokaasu on erittäin kannatettava valinta auton polttoaineeksi. Jyväskylän kaupungin tulee paitsi edesauttaa hankkeita kaavoitusratkaisuilla myös edistää omilla valinnoillaan siirtymistä vähemmän saastuttavan ja ilmanlaatua parantavan biokaasun käyttöön. Kristillisdemokraatit pitää tärkeänä, että jatkossa uusia ajoneuvo- ja kuljetuspalveluhankintoja tehtäessä kilpailutuksen kriteerit asetetaan hankintalain puitteissa siten, että ne mahdollistavat siirtymisen yhä enemmän biokaasukäyttöisiin ajoneuvoihin. 2/3 osaltaan biokaasuun siirtynyt Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä haastaa myös kaikki muut valtuutetut ja auton hankintaa pohtivat kuntalaiset mahdollisuuksien mukaan siirtymään biokaasun käyttäjiksi. Tehdään Jyväskylästä ja Jyvässeudusta biokaasuliikkumisen edelläkävijä Suomessa! |