Kahvila - konditoria Kirkkopuistoon20.06.2014 Jyväskylän kaupunki on myynyt omistamansa, Kirkkopuistossa sijaitsevan vuonna 1954 rakennetun asemakaavalla suojellun Kirkkopuiston kioski –rakennuksen 50 000 eurolla ja vuokrannut 600 m2:n määräalan puistoalueesta 50 vuoden vuokra-ajalla (6335 €/v perusvuokra) perustettavan yhtiön lukuun Tomi Niemiselle ja Ilpo Lähteenmäelle. Kiinteistöjohtaja Esko Eriksson teki tänään 18.6.2014. päätöksen myynnistä ja vuokraamisesta. Peruskorjauksen tarpeessa olevasta kioskista ainoan tarjouksen tehneet Nieminen ja Lähteenmäki toimivat uuden kahvilakonditorian rakennuttajina ja omistajina. Kahvilatoiminnasta vastaa Ilpo Lähteenmäen omistama Lähteenmäen konditoria. Tomi Niemisellä on kokemusta kiinteistöalalta, mm. Veturitallista ja Ilpo Lähteenmäellä kahvila- ja konditoria-alasta, mm. Asema-aukion Kahvila-konditoria Wilhelmiinasta. Kehityshankkeen arvo on noin miljoona euroa. Kahvilakonditoria on tavoite avata Vappuna 2015. Kirkkopuiston nykyisen kioskin yrittäjän vuokrasopimus loppuu syksyllä 2014. Kahvilakonditorian pinta-ala kasvaa Kirkkopuiston tarkistettu asemakaava sai lainvoiman syksyllä 2011. Asemakaavassa on mahdollistettu 135 kem2 laajennusosan toteuttaminen kioskirakennuksesta katsottuna Kilpisenkadun puolelle. Nykyisen rakennuksen maanpäällinen pinta-ala on noin 47 m2. Asiakaspaikkoja uuteen kahvilakonditoriaan tulisi yhteensä noin 200, osin kahteen kerrokseen. Rakennukseen tulee myös aurinkoterassi. Suunnitelmana on perustaa ympärivuotinen kahvila, jonka liikeidea perustuu kahvilakonditoriaan ja salaattitarjontaan. Toimintaan ei olla hakemassa anniskelulupia. Korkeatasoisen puistokahvilan toteuttaminen Kirkkopuistoon on asetettu kaupungin valmistelussa tavoitteeksi. Kirkkopuiston kioskin asemakaavamääräyksissä on korostettu kulttuurihistoriallisia, rakennustaiteellisia ja kaupunkikuvallisia erityispiirteitä. Tomi Nieminen ja Ilpo Lähteenmäki ovat esittäneet Arkkitehtipalvelu Oy:n tekemät rakennushankkeen luonnossuunnitelmat, jotka täyttävät hankkeelle asetetut laadulliset tavoitteet. - On hienoa, että keskeiselle paikalle Kirkkopuistoon saadaan toimiva ja tasokas puistokahvila. Suunnitelmat ovat loistavat, kertoo kiinteistöjohtaja Esko Eriksson Jyväskylän Tilapalvelusta. Uuden kahvilakonditorian suunnitelmien kuvat www.jyvaskyla.fi/tilapalvelu/ajankohtaista/kirkkopuiston_kioski_myynti |