Jyväskylä-mitali Valmetille18.03.2016 Kaupunginhallitus on päättänyt, että vuoden 2016 Jyväskylä-mitali myönnetään Valmet Rautpohjan tehtaalle. Kaupunginvaltuuston 24.10.1966 perustama Jyväskylä-mitali on tunnustus erityisen merkittävistä ansioista Jyväskylän hyväksi. Mitalin sääntöjen mukaan ansiokkaaksi toiminnaksi katsotaan 1. poikkeuksellisen mittava panos Jyväskylän kaupungin luottamusmiehenä, viranhaltijana tai työntekijänä 2. yleistä tunnustusta saanut toiminta, joka poikkeuksellisella tavalla on edistänyt Jyväskylän kaupungin aineellista tai henkistä kehitystä 3. teko, joka Jyväskylästä olevan tai syntyperäisen jyväskyläläisen suorittamana on tehnyt Jyväskylän nimeä tunnetuksi ja jolle annetaan erityinen arvo Jyväskylän kaupungin ulkopuolellakin. Ensimmäinen Jyväskylä-mitali myönnettiin akateemikko Alvar Aallolle vuonna 1967. Vuosittain voidaan myöntää vain yksi mitali, mutta joka vuosi mitalia ei ole myönnetty. Kaupungin juhlavuosina niitä voidaan myöntää useampiakin. Mitali annetaan maaliskuun 22. päivänä. Poikkeustapauksissa mitali voidaan luovuttaa muulloinkin. Vuoden 2016 Jyväskylä-mitali luovutettiin 18.3.2016 Jyväskylän kaupungintalon juhlasalissa. Mitalin luovuttivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen, valtuuston 2. varapuheenjohtaja Jari Colliander ja kaupunginjohtaja Timo Koivisto. Mitalin vastaanottivat Valmet Oyj:n puolesta Paperit-liiketoimintalinjan johtaja Jari Vähäpesola ja suunnittelujohtaja, Rautpohjan paikallisjohtaja Timo Pirinen. Valmet Rautpohjan tehdas on merkittävä toimija Valmetin Rautpohjan tehdas Jyväskylässä on osa Valmet Oyj:tä, joka on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tehdas sai alkunsa vuonna 1938 Valtion tykkitehtaana, jonka tuotteita olivat erilaiset tykit, niiden ammuskuoret ja sytyttimet sekä tykkien huolto. Sotien jälkeen vuonna 1953 tehdas valmisti ensimmäiset paperikoneensa, ja muutamassa vuosikymmenessä niistä tuli tehtaan päätuote. Tänä päivänä Valmet on maailman johtava kartonki- ja paperikonevalmistaja, jolla on toimintaa ja asiakkaita joka puolella maailmaa. Jyväskylä on edelleen yhtiön kartonki- ja paperikoneteknologian ydinpaikkakunta. Rautpohjan tehdas vastaa kartonki- ja paperikoneiden vaativimpien rakenteiden suunnittelusta ja valmistuksesta ja kehittää kartongin- ja paperinvalmistusteknologiaa edelleen kestävän kehityksen tavoitteet huomioon ottaen. Valmet Rautpohja valmistaa kartonki- ja paperikoneita, sellunkuivauslinjojen märänpään ratkaisuja, erikoisteloja ja -komponentteja, automaatio-, hydrauliikka- ja voitelujärjestelmiä. Tärkeä osa tehtaan tuotevalikoimaa ovat lisäksi paperi- ja kartonkiteollisuudelle toimitettavat erilaiset telapalvelut, vara- ja kulutusosat sekä tehdas- ja laitosparannukset.
Rautpohjan tehdas työllistää noin 1 250 monipuolisen ammattitaidon omaavaa henkilöä, jotka valmistuksen, tuotekehityksen ja palveluiden ohella työskentelevät mm. myynnissä, hankinnassa, projektoinnissa, taloudessa, IT:ssä, henkilöstöhallinnossa, viestinnässä ja muissa toiminnoissa. Jo useana vuonna peräkkäin Valmet on ollut Keski-Suomen suurin teollinen työnantaja.
Valmet Rautpohjan tehdas on edistänyt Jyväskylän kaupungin aineellista ja henkistä kehitystä, tarjonnut työpaikan tuhansille ammattilaisille ja laajalla kansainvälisellä toiminnallaan tehnyt Jyväskylän nimeä tunnetuksi maailmanlaajuisesti. Valmet Rautpohja on merkittävä toimija ja tärkeä maamerkki Jyväskylän kaupunkikuvassa.
Aiemmat Jyväskylä-mitalin saajat 1967 Alvar Aalto, akateemikko, professori 1967 Kalle Heinonen, kauppaneuvos 1967 Eino Palander, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 1968 Reino Pöyhönen, kaupunginsihteeri 1970 Ahti Karjalainen, kapellimestari 1972 Päivö Oksala, professori 1973 Veikko Hyytiäinen, varatuomari 1974 Veli Järvinen, kaupunkineuvos 1977 Matti Koivunen, kunnallisneuvos 1977 Mauno Salojärvi, kauppaneuvos 1977 Elli Särkkä, liikunnanohjaaja, liikuntatieteiden tohtori h.c. 1982 Sirkka Valjakka, museonjohtaja 1982 Pekka Nykänen, työsuojelutarkastaja 1982 Helka Rantanen, lastenhuollontarkkailija 1983 Antti Lehtinen, professori 1988 Matti Nykänen, olympiavoittaja 1998 Jaakko Lovén, kaupunkineuvos 2000 Pentti Sahi, kaupunginhallituksen puheenjohtaja 2007 Göran Schildt, filosofian tohtori 2008 Kauko Sorjonen, kotiseutuneuvos 2009 Aino Sallinen, rehtori 2010 Tommi Mäkinen, ralliautoilija 2011 Erkki Laatikainen, päätoimittaja, professori 2012 Jussi Jäppinen, FT, graafinen suunnittelija 2013 Mieskuoro Sirkat 2014 Ilkka Halinen, arkkitehti |