Jyväskylän hallintohenkilöstö vähentynyt 60 henkilöllä15.06.2015 Kaupunginhallitus päätti lakkauttaa seuraavat konsernihallinnon johtajan virat 1.7.2015 alkaen: 1. Muutosjohtajan virka 2. Henkilöstöpäällikön virka 3. Strategiajohtajan virka 4. Aluekehittämisjohtajan virka 5. Kehitysjohtajan virka Jyväskylän kaupungin johtamisjärjestelmää on uudistettu kaupunginvaltuuston hyväksymän hallintosäännön 26.1.2015/6 mukaisesti. Hallintosääntö on astunut voimaan 1.2.2014 ja sen mukaiset toimialajohtajat kaupunginhallitus on valinnut helmikuussa. Kaupungin palveluorganisaatio muodostuu konsernihallinnosta ja kolmesta toimialasta, ja toimialat jakautuvat palvelualueiksi ja palveluyksiköiksi. Kaupungin johtamisjärjestelmän uudistuksen vaikutuksena ylemmän, keskijohdon johtajien sekä vaativaa asiantuntijatehtävää tekevien määrä on toukokuun tilastojen mukaan vähentynyt 14 henkilöllä. Heitä on nyt 54 aiemman 68 sijaan. Johtajille maksettu palkkasumma on pienentynyt 580 000 euroa, mikä on 10 % aiemmin maksettua pienempi. Jyväskylän kaupungin vakituisen hallintohenkilöstön määrä on viimeisen puolentoista vuoden aikana vähentynyt yli 60 hengellä. Tehtyjen vertailulaskelmien mukaan Jyväskylässä esimiesten määrä oli jo ennen hallinnon yhteistoimintaneuvottelujen alkua noin 300, eli vajaa 4% henkilöstöstä. Esimerkiksi tuhatkunta työntekijää vähemmän työllistävässä Kuopiossa esimiehiä on noin 400, mikä on lähes 7% henkilöstöstä. |