Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Mustankorkealle suunnitellulle biokaasulaitokselle ympäristöluvan. Arviolta kahdeksan miljoonan investoinnilla varmistetaan käsittelykapasiteetti toiminta-alueen kasvaville jätemäärille sekä lisätään biokaasun liikennekäyttöä maakunnassa.
Mustankorkealle suunniteltu biokaasulaitos etenee vauhdilla. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myönsi biokaasulaitokselle ympäristöluvan 21.10.2015 ja hankkeen kilpailutus etenee. ”Biokaasulaitoksen toteutus etenee aikataulussa. Olemme pyytäneet tarjouksia laitostoimittajilta”, toteaa Mustankorkean toimitusjohtaja Esko Martikainen.
Tuotettavasta biokaasusta pääosa on suunniteltu myytäväksi liikennepolttoaineeksi. Biokaasuautojen määrä Keski-Suomen alueella on vielä varsin vaatimaton 70-100 ajoneuvoa ja suurimpana esteenä on ollut tankkauspisteiden niukkuus. Mustankorkea on kiinnostunut verkostoista, joita luodaan liikennepolttoaineiden jakeluun ja lisäksi tarvitaan polttoaineen käyttäjiä. ”Haluamme nostaa esiin biokaasun hyödyntämistä liikennekäytössä ja lisätä tietoa siitä. Verkoston luominen ja käytön lisääminen on maakunnallisesti yhteinen asia”, muistuttaa Martikainen.
Mustankorkea on mukana partnerina CATALIST-hankkeessa, jonka puitteissa tavoitellaan kahden liikennebiokaasutankkauspisteen saamista Jyväskylän kaupungin alueelle Mustankorkealle tulevan tankkauspisteen lisäksi. ”Alkuvaiheessa biokaasua käytetään Mustankorkean jätteenkäsittelykeskuksen omiin tarpeisiin sekä sähkön että lämmön tuotantoon”, jatkaa Martikainen suunnitelmista.
Mustankorkea Oy on rakentamassa Jyväskylään Keski-Suomen suurinta biokaasulaitosta. Ruoantähteistä ja jäteveden puhdistamon lietteistä tuotetaan muun muassa liikennepolttoainetta. Biokaasulaitoksella varmistetaan käsittelykapasiteetti Mustankorkean toiminta-alueen kasvaville jätemäärille yhdessä jo käytössä olevan kompostointilaitoksen kanssa. Biokaasulaitos rakennetaan kompostointilaitoksen viereen ja yhdessä laitokset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa lopputuotteina saadaan uusiutuvaa energiaa biokaasusta ja humus sekä ravinteet kiertoon kompostimullassa. Mikäli hanke etenee suunnitelmien mukaisesti, valmistuu biokaasulaitos vuoden 2016 loppuun mennessä.